Miksi on tärkeää astua uusiin maailmoihin mieli virkeänä

Kuva: Teos

Kolmetoista kotimaista 2013
3/13

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia

Valitsen kirjastosta tämän kirjan yksinomaan henkeäsalpaavan kauniin kansikuvan ja takatekstin mukaan. Jotenkin onnistun nimittäin lukemaan siitä ainoastaan näin: “Voiko skotlantilainen, hyvää tarkoittava Bed and Breakfast -emäntä mennä asiakkaan huomioinnissa aivan liian pitkälle?” ja “Tästä kirjasta nauttivat […] ne, joita vuoret ja metsät kutsuvat.” Kotona odottaakin yllätys, kun luen takatekstin kunnolla. Kyseessä ei ole yksittäinen tarina, vaan kokoelma fiktiota, lyhyitä tosisattumuksia ja vaellusvinkkejä.

Toinen yllätys seuraa kun luen mitä lieveteksti kertoo kirjailijasta. Sinisalo on sittenkin tuttu nimi Risingshadow:n scifi- ja fantasiauutisista jopa sen verran, että Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on päässyt kirjastolistalleni vaikkakaan ei vielä lainatuksi asti.

Tästä rohkaistuneena päätän aloittaa kirjan lukemisen vielä samana iltana vaikka alkaa jo pikku hiljaa väsyttää. Ensimmäinen virhe.

Alussa Sinisalo avaa omaa vaellushistoriaansa ja sitä mistä “harrastus” alkoi. Pian päästään kuitenkin ensimmäiseen fiktiiviseen tarinaan, Salattuja voimia -pienoisromaaniin. Alun leppoisan vaellusvinkki- ja rupatteluosion jälkeen väsymys hidastaa mielikuvitusta, enkä osaa olla varuillani mihin maisemiin alkaneen tarinan tapahtumat sijoitan. Toinen virhe.

Päädyn puolihuolimattomasti henkilöittämään päähenkilön Helin työskentelemään paikalliseen texmex-ravintolaan, jossa itse usein käymme, ja asumaan eri paikkakunnalla asuvan ystäväni kotiin. Helin “vastanäyttelijä” muuttuu väsyneessä päässäni lapsuuden tutuksi joka käyttäytyi aivan samalla tavalla. Birgitan häät olivat samassa paikassa kuin eräät häät, jotka olen käynyt kuvaamassa, ja Emilian vanhemmat ovatkin yläaste-aikaisen luokkakaverini vanhemmat. Tuija muotoutuu leppoisan työkaverini mukaan ja asuu onnellisesti perheensä kanssa kuinkas muuten kuin meidän omassa kodissa. Kolmas ja pahin virhe.

Yön yli nukuttua jatkoin lukemista, mutta järkytys omasta varomattomuudestani oli silti antanut koko loppukirjalle karvaan leiman. En tiedä johtuuko pelkästään tästä vai myös Sinisalon tavasta nostaa esille niitä kaikille tuttuja ihmismielen muitakin kurjia puolia, joita yleensä lähtee luonnostaan karkuun eikä kohti, mutta minulle jää joka tapauksessa fiktiivisistä tarinoista pääasiassa tympeä olo. Teksti on elävämpää ja tapahtumat mielenkiintoisempia lyhyissä tosisattumissa, ja fiktioiden jälkisanat olisivat riittäneet minulle itse fiktioiden tilalle sellaisinaan.

Niin yllättävää kuin se ehkä onkin, selkeästi mukavinta oli lukea opaskirjamaisia osioita vaelluksesta harrastuksena. Mistä tietoa, mihin kannattaa lähteä, mitä mukaan, kenen kanssa, kuinka mikäkin toimii, paljonko aikaa (ja rahaa) varataan. Näistä Sinisalo kirjoittaa kuin eri kynällä, ja se kynä on kevyempi.

Salattujen voimien perusteella Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita saa pysyä kirjastolistani häntäpäässä, tai tippuu sieltä jopa kokonaan pois. Sinisalon “tummanpuhuva, kirpeä ja häiritsevä proosa”, kuten takateksti tyyliä kuvailee, ei ole minua varten.

Ja mitä tulee uuteen kirjan maailmaan tutustumiseen? Astu siihen aina mieli virkeänä, jolloin mielikuvituksesi on vilkkaana ja keksii omanlaisensa, uudet tapahtumapaikat. Koko kirjan luoma maailma jää loppukirjan ajaksi pirstaleiseksi jos yksikin tienpätkä, piha, pohjaratkaisu, portaikko tai valaistus on lainattu jostain toisesta maailmassa, oli se sitten oikea tai kuviteltu. Ja jos kesken kirjan on maininta sijainnista tai ilmansuunnasta joka ei vastaa sinun käsitystäsi, ei kannata huolestua. Kirjailija se vain on erehtynyt.