tiistai 2. huhtikuuta 2013

Suljettu maailma, vangittu mieli

Kävin varaamassa tämän kirjan kirjastossa heti kun luin uutisen Sarjakuva-Finlandian voitosta. Tätä on vain yksi kappale koko maakunnan kirjastoissa, ja sekin sivukonttorissa. Keskiviikkona sain viestin, että kirja on saapunut noudettavaksi pääkirjastolle.

Kuva: Pikku Närhen Facebook-sivu

Kolmetoista kotimaista 2013
4/13

Lauri & Jaakko Ahonen: Pikku Närhi

Yllätyn kirjan suuresta koosta ja tajuan, että en ole aiemmin nähnyt edes kansikuvaa. Piirrosjälki ja koko kannen tunnelma sommitelmaa myöten luovat jo kirjaa avaamatta upean vaikutelman. Kotimatkalla avaan sattumanvaraisen aukeaman, ja eikö koko aukeama ole yhtä suurta, mustaa, karvaista hämähäkkiä. “Yh!” pääsee suustani, mutta uudestaan katsottuna hämiksen ilme näyttää jotenkin surulliselta, jopa pelokkaalta. Raasu, ajattelen. Ei sekään ole onnellinen.

Luin tämän samaan putkeen heti Sinisalon tilkkutäkin jälkeen. Pikku Närhen kuvakerronta vaatii ihan erilaisen keskittymisen kun meluisat, sanoja pullistelevat sivut. Tälle keskittymiselle antaa silti mielellään aikaa, sillä kuvitus on kaunista ja yksityiskohtaista. Värit luovat vahvasti kulloistakin tunnelmaa, ja ajankulkua seurataan valon muutoksista. Tekstiä on hyvin vähän.
Pikku Närhi asuu yksin suuressa talossa äitinsä kanssa.

Pölyisiltä seiniltä häntä tuijottavat arvokkaiden esi-isien muotokuvat, ja maalausten välistä kurkkii aika ajoin myös utelias hämähäkki. Hiljaisuus hallitsee. Vaikka koti on turvattu kaikin keinoin ja ikkunat on teljetty lankuin, ei todellisuutta voi pysyvästi lukita sen ulkopuolelle.
Oikeastaan odotin takatekstin perusteella kirjan olevan jonkinlainen kahleistavapautumistarina. Tästä syystä ensimmäisellä lukukerralla tuntui siltä, että tarina ei etene. Annoin kirjalle pari päivää ennen kuin tartuin siihen uudestaan. Irrallisilta tuntuneet kohdat tuntuivat yhä hieman irrallisilta, mutta muuten osasin lukea tapahtumia, syitä ja seurauksia jo tarkemmin.

Hämähäkin aivoitukset jäävät minulle mysteeriksi. Vai onko sekin vain Pikku Närhi? Samaa jäin miettimään maailmasta talon ulkopuolella. Voi vain arvailla onko ulkomaailmakin todellisuudessa Pikku Närhen mielen sisällä.

Toisaalta, eikö se olisi vähän liian helppo ratkaisu?

Nostan vielä esille parin ensimmäisen ja parin viimeisen aukeaman muotokuvakäytävät. Liioittelenko jos sanon niiden muodostavan kuin oman kehystarinansa? Luultavasti. Pidän niistä silti.

Pikku Närhestä tekisi mieli repiä sivut irti ja laittaa kehyksiin portaikkoon ja portaikon alle, mutta sitten tulisi hankaluuksia päättää kumman puolen sivusta jättää näkyviin. Onneksi Pikku Närhen Facebook-sivulla voi lukea kirjaa hieman alle puoleen väliin asti eli ensimmäiset 65 sivua. Ja halutessaan yksittäiset sivut voi tulostaa ja kehystää kirjaa repimättä – ja ilman puolenvalintavaikeuksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti