 |
| Kuva: WSOY |
Kolmetoista kotimaista 2013
Ö/13
Juha Seppälä: Mr. SmithKahden lukupäivän ja parin viikon tiukan sisäisen kädenväännön jälkeen teen päätökseni: 86 sivua Mr. Smithiä riittää minulle, vaikka tekstiä opuksessa riittäisi lähes kolmeensataan. Kun ei nappaa niin ei nappaa, ja järjestysluvuksi haastelistallani tapaus saa Ö:n. Enhän halua huijata ja merkitä osittain luettua luetuksi.
Jälkikäteen selviää, että Mr. Smith on ollut Finlandia-ehdokkaana, ja että Seppälän aiempi tuotanto olisi aivan toista maata. Saa nähdä, vaikka luulen että tämä jää niihin nimiin jotka unohdan heti. Tarkennan: niihin, joita en koskaan oppinut muistamaankaan.
Olen muuten huono jättämään kirjoja kesken. Tätä ennen olen tehnyt tietoisen päätöksen jättää romaani kesken ainoastaan kerran: Salman Rushdien Saatanalliset säkeet sai saman, karvaan tuomion. Tähän en laske ikuisuusprojektiani eli Tolkienin Taru sormusten herrasta -yhteisnidettä, sillä vakaa aikomukseni on jatkaa se loppuun asti, eikä se missään nimessä ole ärsyttänyt. Kirja vaan aina jää kaiken muun alle.
Saatanallisten säkeiden ja Mr. Smithin välille voin vetää muutamia yhtäläisyyksiä, jotka liittyvät keskeisesti keskenlopetustuomioon:
- Ei havaittavaa juonta vielä pitkän matkaa luettuakaan
- Liiallista aivokikkailua
- Tekstiin ei pääse kiinni, kaikki hyppii holtittomasti ja tuntuu etäisenkaukaiselta ja passiiviselta
- Romaani kahmii ylimistön ylistystä ja palkintoja tai niiden ehdokkuuksia
Salaperäinen Mr. Smith tietää kaikesta paljon ja on omistautunut ongelmien ratkaisemiseen. Huikea romaani idän ja lännen, menneen ja nykyisen, toden ja kuvitellun rajalta.Miten vaan oppisin erottamaan nämä itselleni sopimattomat “hohhoijaat” kun takatekstit johtavat auttamatta harhaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti